Tipaton tammikuu?

Hei vaan ja hengissä ollaan. Maanantaina huomasin omaksi ilokseni, että itsestäni on tullut melkein absolutisti. En tiedä miten huonolta “melkein absolutisti” muiden korvissa kuullostaa, mutta itsestäni tämä on oikein ihanaa kehitystä. 1) Niinhän sitä sanotaan; Lapset oppii leikkiessä. Mutta tämä juttuhan meni näin… En ole sitten ainakaan viimeiseen kolmeen kuukauteen koskenut lasilliseenkaan minkään näköistä tai sitten makoista alkomaholia – johtuen vatsavaivoistaini. No pitkään jatkuvan lääkityksen aikana ei kai pitäisi juoda ja varsinkaan jos on syönyt höyrytettyjä pinaatteja viimeisen kuukauden. Kommentti uteliaille, eiei, ei se paino lähde laskuun. Olin sitten niin kännissä, näin perinnesanoja käytettäessä, kuin Ellun kana. Ja sehän on harvinaista herkkua italialaisille. Huomaan tietynlaisia agressioita itsessäni aina, silloin joskus kun harvoin, olen hiprakassa; tuli siis väiteltyä koko pöytäkunnan kanssa. 2) Niinhän sitä sanotaan; Negatiivisia asioita ei kannata pitää sisällään ja agressiot pitää purkaa…
En tiedä minkä takia tästäkin pitää sitten vielä jauhaa täällä blogissa, mutta kyllä se nyt vaan on niin, ettei näistä asioista nyt vaan voi menna louskuttamaan italialaisillekkaan. Vielä tiistai “ehtoostakin” oli niin huono olo, että tarvitsi kilauttaa sellainen terapeuttinen puhelu mutterille.

Täytys valita nämä päívämäärät tälle rilluttelu osingolle vähän paremmin. Tiistaina kerran aloitin täysipäiväsesti uudessa työpaikassa. Tai siis olen vielä vanhassakin työpaikassa täysipäiväisesti, joten ainakin tunteja tuntuu kertyvän tässä kuussa, vähän liikaakin. Yksi vapaapäivä viikossa ja 12 tuntia päivässa on odotettavissa ainakin helmikuun loppuun saakka. Mutterini päivitteli sitä miten jaksan. Salaisuushan on henk.koht. (tulevissa) kyvyissäni rentoutua ja siinä, että Italiassa noin yleensä ottaen ihmisilla on vain yksi vapaapäivä viikossa. Täytyy varmaan alkaa kurluttelemaan oliiviöljyllä, että ainakin tulisi mahdollisen sydäkohtauksen riski suljettua pois?

Uusi vuosi ja vanhat ajatukset. D’accordo, omassa perheessä on totuttu aika isoon työmäärään (ja pieniin tienisteihin J ), mutta josku sitä on mietittävä;
Minkä vuoksi Italia? Pitkät työtunnit, maksat veroja, mutta et saa vastineita rahoillesi,poikakaverisi muuttaisi jopa Suomeen kanssasi (ei kannata ali-arvioida kaamosajan pelottavutta ulkomaalaisten mielestä), ilmansaasteet, kaupunkien roskaisuus (Rooma ja täältä alaspäin), ei ilmaista päivähoitoa, ei ilmaisia kouluja, jokapäiväiset byrokratia ongelmat ovat jokapäiväinen ongelmamme, harvoihin voi luottaa, lue taas byrokratia, bussit/lentokoneet/junat kulkevat erittäin epävarmasti, surkeat palkat ja korkeat kulut. Kuukauden kysymys siis kuuluu, onko minusta tullut maukkaperuslaiskajeesnainantyty vai voiko vähemmällä tulla toimeen ja olla iloinen elämän “pienistä” asioista? Ja mika sitten on pienta ja mika suurta tassa lyhykaisessa elamassa. Onko se suurta, etta leipa on aina tuoretta, toihin kuljettaessa kavelee aina Trevin suihkulahteen ohi, se, etta on vahan ystavia, mutta sitakin parempia, etta hadanhetkella huomaa naiden "Italian sukulaisten" auttavan, etta ruoka on hyvaa ja tuoretta, ja sinisimpukat ja mustekala maailman parhaita. Viela kun saisi oman perheen muuttamaan Italiaan, niin asia olisi perfetto! Jaaha pitaa taas valilla tehda toita, tata kun kirjoittaessa on aika hurahtanut mukavasti. Tunnustin jopa yhdelle vakituiselle asiakkaalle paivittavani blogia elamani nurjista ja positiivisista asioista. Tahan han lisasi, etta laita siihen, etta ei Italia mikaan veroparatiisi ole ja ihmisetkaan ei hymyile enaa herkasti, mutta ainakin aurinkoa riittaa. Ja joskus loytaa niita erikoisia tapauksia tai ihmisia, jotka saavat sinut nauramaan!

P.S Puhuen erikoisista tapauksista, pleikkaristeissoni (siis Alessandro) kertoi mahtavat naurut repaisevan tarinan kotiin tultuaan. Siis kello kaksi viime yolla. Meidan nurkilla parkkipaikkaa saa hakea aina vahintaan 20 minuuttia ja viime yona han melkein yliajoi miehen yli. Tama Reiska (kutsutaan hanta silla nimella) oli tupsahtanut auton valojen eteen jalkakaytavalta huitoen kasiaan. Tarkemmin miehen vaatetusta katsoen, pleikkaristeissoni oli huomannut, etta talla oli yllaan vain bokserit, tohvelit, aamutakki ja t-paita. Aina auttavainen (koskahan sille kay huonosti auttaessa) Ale oli pysayttanyt auton tien sivuun ja kysynyt, etta mika miehella on hatana. Reiskaperusjatka oli lukinnut itsensa ulos paastaessaan koiran ulos pisulle. Ja yrittanyt viimeiset pari tuntia hadissaan pysayttaa ihmisia lainatakseen kannykkaa soittaakseen aidille (vara-avaimet). Tottakai, hadassa ei vierasta miesta tunneta; kaikilta vastaantulevilta oli akku ollut loppu tai saldo loppu kannykasta. No, pleikkaristeissoni oli tottakai lainannut kannykkaansa, jolla Reiska oli ilmoittanut aidilleen mamma mamma non ti preoccupare... aiti aiti ala nyt huolehdi, mutta ei mitaan vakavaa, lukitsin itseni ulos ja olen viimeiset kaksi tuntia yrittanyt pysayttaa ihmisia kadulla boksereissani. (Roomassa on harvoin miinus kaksi astetta). Puolialastomalle miehelle soitettiin taksi. Ja poikaystavalleni tuli hyva mieli. Paivan hyvateko. Ja mannaa tilannekomiikasta nauttivalle tyttoystavalle.