sunnuntaina 8. heinäkuuta 2007

Hei hei mitä kuuluu?

Mietin syytä siihen mink takia en ole pitkään aikaan päivittänyt blogiani; Laiskuus? Onko mitään uutta tapahtunut? Elämän suuret pienet kriisit? Hei hei mitä kuuluu? Onko kaikki ok?

Uutisia Italiasta: kuuma on kun kesää pitää. Ei ole mitään ihmeempää tapahtunut, mutta kulunut viikko on ollut aika tapahtuma rikas. And this is how the story goes;

Passihakemuksen jättäminen Suomen suurlähetystöön oli yksi tämän viikon saavutuksista. Jouduin juoksemaan hikipäässä ympäri suurlähetystä etsiäkseni jonkin sortin valokuvausliikettä; Suurlähetystö uhkasi sulkea “luukun kiinni nenäni edestä”. Tulevaa passiani tuleekin koristamaan erittäin soma, täysin meikitön, hiukset liimattuina poskille kuva. Hien voi melkein vielä haistaa; Onko ketään koskaan juossut 3 kilometriä täysillä 42-asteessa? Ei.

Rakkaat ystäväni Simone ja Annukka tulivat Italiassa käymään; Annukka on raskaana. Eräs iltapäivä ajattelimme lähteä shoppailemaan An kanssa ja saimme osamme paskamaisesta italialaisesta asiakaspalvelusta. A:lla sattui olemaan tapaturma altis päivä ja vaeltaessamme yhdessä liikkeessä, hän astui ruosteiseen varashälyttimen piikkiin. Auts;

Annukka: Perk…

Katja myyjälle: neiti, olisikohan teillä täällä vessaa johon kaverini pääsisi pesemään jalkansa; Huom raskaana.

Myyjä: Ei meillä ole vessaa.

Katja: Hmm…

Katja: aaagh…ainakin disinfektointiainetta ja laastareita?

Myyjä: Noup. Kiitos ja näkemiin.

Katja inttää vastaan.

Viimeinkin eräs MIESpuolisista myyjistä toi meille desinfiointiainetta, pumpulia ja jopa laastareita.

Nääs Nääs päiviteltiin tätä asiaa ja istahdettiin yhteen jäätelöbaariin jätskille, jonka vedin viiden minuutin päästä väärään kurkkuun kuullessani Annukalta, että Simonen serkku oli menossa kyseisen päivän aikana naimisiin. Japanissa. Surkuhupaisaa; Olen “ryhmäni” ainut naimaton (melkein) edustaja. Miten tässä näin pääsi käymään. Minä leikein barbeilla häitä.

Shokista toipuminen tuli kalliiksi; Tuli ostettua superihanahamejalaukku… Kompulssiivinen impulssiivinen shoppailija? Mutta ei siinä vielä kaikki;

Seuraavana päivänä tuli riideltyä yhden jos toisenkin ihmisen kanssa, joten tästä syystä kurkkuani kuivasi lähteässäni pois töistä: äiti, kun luet tätä minulla ei ole alkoholi-ongelmaa, vaikka kirjoitankin melkein aina asioista, jotka minulle on tapahtunut ns. nauravakulkuri-tilassa. Kaverini Hanna lupasi tulla minulle seuraksi… mutta jouduinkin soittamaan Robertolle booty-call:in. Entisestä kämppiksestäni on minulle erittäin paljon apua, kun aivoissani keittää. Roberto, mies (?) jonka kanssa asuin viisi vuotta yhdessä emmekä koskaan tapelleet.

Jalkani suuntasivat Tevere-joelle, jonka rannalle on pystytetty näin kesäisin baareja joka makuun. Roberton seurueeseen kuuluivat myös V, MG ja yksi nainen, jonka nimeä en muista. Nauroin ja nautein. Ihanaa puhua ihmisten kanssa joilla on sanottavaa.

Olen ikuisessa kiitollisuudenvelassa Robertolle. Oli uskomaton kokemus asua ihmisen kanssa jolla on mielipiteitä. Kodissa, joka vilisi näyttelijöitä, kirjottajia, lavastajia ja soittajia. Olen vakaasti sitä mieltä, että elämäni ei olisi oikeesti näin täyttä ilman Robertoa. Kiitos sinulle, joka autoit minua oppimaan ymmärtämään.


We know what we are, but know not what we may be.

2 kommenttia:

elina kirjoitti...

Moikka sinne Roomaan! Kutsuvatko mansikat tänä kesänä? Tällaisena sateisena päivänä ei sinne pellolle kaipaa kukaan, mutta kyllä ne kypsät marjat piti tänäänkin poimia - satoi tai ei :) Aurinkoista kesänjatkoa!

katja kirjoitti...

terve elina. tulen suomeen vasta elokuussa ja voin viikoksi. mansikkaista kesan jatkoa!