tiistaina 17. heinäkuuta 2007

Paikka, jossa aika loppuu

Työtoverini (toveri siinä mielessä, että hän on puolalainen) kesäloma alkoi ja joudun paahtumaan 12 tuntia päivässä töissä huutamassa kurkku punaisena remonttireiskoillemme, jotka työskentelevät tällä hetkellä uusien huoneiden parissa. Tämäkin kai on vähintään kymmenen pisteen suoritus siinä ihanassa elänmänkoulussa, josta kaikki haaveilevat. Suomesta saapuneelle tytöllä jää kuitenkin erittäin epäselväksi miksi töihin pitää tulla liian ajoissa tai liian myöhään. Tänään sain kuitenkin selityksen yhdeltä Reiskoista, joka tadaa; Opiskelee fysiikkaa.

Aikaa ei voi tarkkailla. Se kuluu, mutta emme osaa sanoa, mikä silloin kuluu. Emme myöskään tiedä, mistä aika koostuu. Newton oli väärässä?

0 kommenttia: