Tipaton tammikuu?

Hei vaan ja hengissä ollaan. Maanantaina huomasin omaksi ilokseni, että itsestäni on tullut melkein absolutisti. En tiedä miten huonolta “melkein absolutisti” muiden korvissa kuullostaa, mutta itsestäni tämä on oikein ihanaa kehitystä. 1) Niinhän sitä sanotaan; Lapset oppii leikkiessä. Mutta tämä juttuhan meni näin… En ole sitten ainakaan viimeiseen kolmeen kuukauteen koskenut lasilliseenkaan minkään näköistä tai sitten makoista alkomaholia – johtuen vatsavaivoistaini. No pitkään jatkuvan lääkityksen aikana ei kai pitäisi juoda ja varsinkaan jos on syönyt höyrytettyjä pinaatteja viimeisen kuukauden. Kommentti uteliaille, eiei, ei se paino lähde laskuun. Olin sitten niin kännissä, näin perinnesanoja käytettäessä, kuin Ellun kana. Ja sehän on harvinaista herkkua italialaisille. Huomaan tietynlaisia agressioita itsessäni aina, silloin joskus kun harvoin, olen hiprakassa; tuli siis väiteltyä koko pöytäkunnan kanssa. 2) Niinhän sitä sanotaan; Negatiivisia asioita ei kannata pitää sisällään ja agressiot pitää purkaa…
En tiedä minkä takia tästäkin pitää sitten vielä jauhaa täällä blogissa, mutta kyllä se nyt vaan on niin, ettei näistä asioista nyt vaan voi menna louskuttamaan italialaisillekkaan. Vielä tiistai “ehtoostakin” oli niin huono olo, että tarvitsi kilauttaa sellainen terapeuttinen puhelu mutterille.

Täytys valita nämä päívämäärät tälle rilluttelu osingolle vähän paremmin. Tiistaina kerran aloitin täysipäiväsesti uudessa työpaikassa. Tai siis olen vielä vanhassakin työpaikassa täysipäiväisesti, joten ainakin tunteja tuntuu kertyvän tässä kuussa, vähän liikaakin. Yksi vapaapäivä viikossa ja 12 tuntia päivässa on odotettavissa ainakin helmikuun loppuun saakka. Mutterini päivitteli sitä miten jaksan. Salaisuushan on henk.koht. (tulevissa) kyvyissäni rentoutua ja siinä, että Italiassa noin yleensä ottaen ihmisilla on vain yksi vapaapäivä viikossa. Täytyy varmaan alkaa kurluttelemaan oliiviöljyllä, että ainakin tulisi mahdollisen sydäkohtauksen riski suljettua pois?

Uusi vuosi ja vanhat ajatukset. D’accordo, omassa perheessä on totuttu aika isoon työmäärään (ja pieniin tienisteihin J ), mutta josku sitä on mietittävä;
Minkä vuoksi Italia? Pitkät työtunnit, maksat veroja, mutta et saa vastineita rahoillesi,poikakaverisi muuttaisi jopa Suomeen kanssasi (ei kannata ali-arvioida kaamosajan pelottavutta ulkomaalaisten mielestä), ilmansaasteet, kaupunkien roskaisuus (Rooma ja täältä alaspäin), ei ilmaista päivähoitoa, ei ilmaisia kouluja, jokapäiväiset byrokratia ongelmat ovat jokapäiväinen ongelmamme, harvoihin voi luottaa, lue taas byrokratia, bussit/lentokoneet/junat kulkevat erittäin epävarmasti, surkeat palkat ja korkeat kulut. Kuukauden kysymys siis kuuluu, onko minusta tullut maukkaperuslaiskajeesnainantyty vai voiko vähemmällä tulla toimeen ja olla iloinen elämän “pienistä” asioista? Ja mika sitten on pienta ja mika suurta tassa lyhykaisessa elamassa. Onko se suurta, etta leipa on aina tuoretta, toihin kuljettaessa kavelee aina Trevin suihkulahteen ohi, se, etta on vahan ystavia, mutta sitakin parempia, etta hadanhetkella huomaa naiden "Italian sukulaisten" auttavan, etta ruoka on hyvaa ja tuoretta, ja sinisimpukat ja mustekala maailman parhaita. Viela kun saisi oman perheen muuttamaan Italiaan, niin asia olisi perfetto! Jaaha pitaa taas valilla tehda toita, tata kun kirjoittaessa on aika hurahtanut mukavasti. Tunnustin jopa yhdelle vakituiselle asiakkaalle paivittavani blogia elamani nurjista ja positiivisista asioista. Tahan han lisasi, etta laita siihen, etta ei Italia mikaan veroparatiisi ole ja ihmisetkaan ei hymyile enaa herkasti, mutta ainakin aurinkoa riittaa. Ja joskus loytaa niita erikoisia tapauksia tai ihmisia, jotka saavat sinut nauramaan!

P.S Puhuen erikoisista tapauksista, pleikkaristeissoni (siis Alessandro) kertoi mahtavat naurut repaisevan tarinan kotiin tultuaan. Siis kello kaksi viime yolla. Meidan nurkilla parkkipaikkaa saa hakea aina vahintaan 20 minuuttia ja viime yona han melkein yliajoi miehen yli. Tama Reiska (kutsutaan hanta silla nimella) oli tupsahtanut auton valojen eteen jalkakaytavalta huitoen kasiaan. Tarkemmin miehen vaatetusta katsoen, pleikkaristeissoni oli huomannut, etta talla oli yllaan vain bokserit, tohvelit, aamutakki ja t-paita. Aina auttavainen (koskahan sille kay huonosti auttaessa) Ale oli pysayttanyt auton tien sivuun ja kysynyt, etta mika miehella on hatana. Reiskaperusjatka oli lukinnut itsensa ulos paastaessaan koiran ulos pisulle. Ja yrittanyt viimeiset pari tuntia hadissaan pysayttaa ihmisia lainatakseen kannykkaa soittaakseen aidille (vara-avaimet). Tottakai, hadassa ei vierasta miesta tunneta; kaikilta vastaantulevilta oli akku ollut loppu tai saldo loppu kannykasta. No, pleikkaristeissoni oli tottakai lainannut kannykkaansa, jolla Reiska oli ilmoittanut aidilleen mamma mamma non ti preoccupare... aiti aiti ala nyt huolehdi, mutta ei mitaan vakavaa, lukitsin itseni ulos ja olen viimeiset kaksi tuntia yrittanyt pysayttaa ihmisia kadulla boksereissani. (Roomassa on harvoin miinus kaksi astetta). Puolialastomalle miehelle soitettiin taksi. Ja poikaystavalleni tuli hyva mieli. Paivan hyvateko. Ja mannaa tilannekomiikasta nauttivalle tyttoystavalle.

Oggi è oggi, e domani etc :)

Tjeijan. Lueskelin juuri tassa Tanja siskoltani saadun mailin ja huomasin samalla etten ole paivittanyt palikkakielisuomi-blogiani pitkaan aikaan. Eipa silti tassa ole hirveesti kerrottavaa...hmm. Tammikuu(kin) on hurahtanut toissa tai kotona (siivoten) ...tai sohvalla maaten. Eipa silti, on tullut harrastettua aika tavalla (vale!) tuota liikkumistakin. Vaikkei Italiassa kinkkua syodakkaan Juolun aikana niin vaaka ainakin kertoi, etta jotain on sita tullut suusta alas ahdettua kuitenkin. Pinaatinlehdet ovat ah niin ihania.

Tanaan selvisi myos minka vuoksi siskoni Niina ei ole saanut saastettya rahaa tanne tuloon. Kaikki on manny uuden mesen hankintaan. Aha! Toivottavasti se kestaa myos Italiaan ajamisen. No toisaalta ajatellen, uuden auton hankkiminen oli ihan oikea juttu tehda. Lainasin viime kesana Niinan "ihan uutta toyotaa", enka ole koskaan pelannyt ajamista niin paljoa. -Pleikkaristeissoni (Alen uusi lempinimi) sanoi uutisia vaihdettaessa puhelimessa, etta nyt meillakin on sitten seisoo mersu pihassa; Han ei ollut viela kuulut tiivistelmaa meidan sinisesta mesenaatista/mesesta etc, joka todellakin seisoi meidan pihassa. Ihme kun kaynnistyi sille viimeiselle matkalle.

Tassa kuussa mulla on vain mahtavat nelja vapaa paivaa. Tyomaara vaan kasaantuu koko ajan, koska pomoni sattui pamahtamaan raskaaksi ja taalla sita vaan hoidellaan hanenkin hommiansa (samalla palkalla). Mutta tanaan otetaan lunkisti. Ulkona sataa vetta, kuin Esterin ...pers...ta. Tanaan olenkin vain surffaillut netissa. Olen koukussa youtube-sivuun ja varsinkin idolsseihin niin kyseinen sivu pitaa minutkin karryilla siita, mita Suomessa tapahtuu. - Tenavatahti ika on siskoillani ohi ja isankin manageri-haaveet on vaihtunut (toivottavasti) johonkin muuhun, mutta olen kylla sita mielta, etta idolsseissa ne vois yrittaa!

Meidan kaverusten kuppikunta sai lisaysta viime viikon perjantai aamulla, kun piccolo Jun (puhdas) syntyi. Valllan ruttuinen puoliksi italialainen ja puoliksi japanilainen poika painoi lahes nelja kiloa. Suloinen nyt kaksi vuotias Ryu (lohikaarme) sai pikkuveljen. Poyristettavaa oli se, etta aiti ja poika ajettiin(?) sairaalasta pois jo sunnuntai aamulla. Petipaikkojen puutteessa kai? Nooh...maassa maan tavalla. Omalla poikakaverillakin sattuu olemaan paalla tallainen pitkakestoinen vauvakuume. Ehka tarvitsisi alkaa yrittamaan; Han nimittain lupasi lopettaa tupakinpolton (sisalla) jos... Siihen samaan han lisasi, etta vain pojat ovat tervetulleita, koska han olisi liian mustasukkainen pojista. Tytot han kuulma tyontaisi takaisin. Hmm, ei ole poika tainnut tajuta, etta Kulkin suvun geenit taitaa tehda tepposet hanellekkin.

Hirvittava koti-ikava. Yleensa tulen aina tammi-helmikuun aikana kotona kaymaan. Talla kertaa voi kayda vahan heikosti, koska mita luultavammin tulen kirjoittamaan uuden tyosopimuksen helmikuun alussa. Mutta periaatteenani on uskoa asioihin, vasta kun naan ne edessani, joten mikaan ei ole viela varmaa. Ja sitapaitsi, harkitsen vakavasti mahdollisuutta tulevan kesan urasta mansikkatrokarina... ei omena kauas puusta putoa.

Suomi-Italia-Englanti kolmiottelu

Uusi vuosi tuli ja meni. Uuden vuoden vastaanotto meni taman vuoden puolesta rauhallisesti, lue; kotona istuen. Uuden vuoden vastaanotto nain yleisesti ottaen on aika rauhaton tapahtuma Italiassa. Raketit ammutaan yleensa parvekkeelta ja kadesta lahetetaan paukkuja alaspain. Sinansa ok, mutta jos "satut" asumaan ensimmaisessa kerroksessa, ulos katsoessa, maisema nayttaa sotatantereelta. Rakettejen lahettamien alkaa jo muutamaa paivaa aikaisemmin, joten jos 31. paiva, kello kuusi, huomaat, etta maito on loppu; Ala laita henkeasi koitolle ja lahde lahikauppaan.

29. tammikuuta vietettiin ystavieni Annukan ja Simonen haita. Ihanaa. Paiva sinansa alkoi vahemman ihanasti, koska pesula oli pilannut pukuni, joten jouduin viime tipassa jouksemaan kaupoissa, etsien itselleni itselleni jotain paalle pantavaa. Huomioon ottaen ns. vaikean makuni, luulin, etta itse etsiminen olisi ollut niin sanottu mission impossible, koska minulla on hyvinkin tarkat mielipiteet siita, mita haluan laittaa paalleni ja mita taas en.

Annukka ja Simone halusivat siviilivihkimisen ja myos saivat sellaisen. Toista se on taalla. Suomessa sita joutuisi rustaamaan nimensa paperiin ankeassa kansliassa tai poliisitalolla, mutta ainakin naissa haissa itse vihkiminen tapahtui ihanassa paikassa. Ja juhlat jatkuivat sitakin ihanammassa paikassa, Palazzo Brancacciossa.

Alkomahoolin osuun veressani ( jalleen kerran) oli varmasti korkea. Jopa niin korkea, etta kuin hain taytekakkua tarjoilijapoju tokaisi; Oho, neiti myos syo jotakin! Noh, talla kertaa juomiselleni loytyi patevia syita. Tunteet liian pinnassa.

Mahtavaa osallistua kansainvalisiin haihin. Pariskunnan kaveripiiri ulottuu aika kauas, joten osallistujia oli Norjasta, Italiasta, Virosta, Englannista, Japanista ja tietysti Suomesta. Suosikkimaani Englanti oli hyvin edustettuna. Sita tulee aina mietittya, etta minka ihmeen takia en ole aikoinani muuttanut vakituisesti Englantiin, jos sita kerran niin kovasti kaipaan. Jos talla hetkella yksin, enka Alessandron kanssa taytyy hyvin rehellisesti sanoa, etta olisin varmasti jo pitkan aikaan sitten muuttanut Lontooseen. Ah, niin ihana Lontoo. Kaupunki, jossa voit tehda mita tahansa ja ihmiset eivat tollota sinua tai sita mita teet. Aina kun tulee juteltua ihmisten kanssa, jotka asuvat Lontoossa melkein itku vierahtaa poskelle ja ajatus omasta itsestani saamattomana lurjuksena poksauttaa melkein aivoni pihalle. Toisaalta nama tuntemukset menee ja tulee. Tunteeni vaan ovat ja tulevat olemaan niin pinnassa, kun keskustelen tietyista asioista tiettyjen ihmisten kanssa. Lontoo kaupunkina ja Englanti maana on mielestani Euroopan Ameriikka. The land of hope and glory. - No, ei kai siellakaan nyt niin ameriikkaa ole (sanoisi isani). Aina silloin talloin tulee luettua ystavani Miinan blogia ja hanen pohdintojaan Suomeen takaisinmuuttamisesta.

Tulenko pohtimaan koko loppu-elamani Lontooseen muuttoa? Luultavasti. Jos joskus tulen joutumaan kaantamaan uuden sivun elamassani, tulen luultavasti myos toteuttamaan muuton. Elaman kiperia kysymyksia; Onko ruoho vihreampaa aidan toisella puolella? Elaman pituinen kolmiottelu.

No Man is an Island

No man is an island, entire of itself
every man is a piece of the continent, a part of the main
if a clod be washed away by the sea,
Europe is the less, as well as if a promontory were
any man's death diminishes me, because i am involved in mankind
and therefore never send to know for whom the bell tolls
it tolls for thee.

And the meaning for the less poetric souls;
Human beings do not thrive when isolated from others.