maanantaina 23. heinäkuuta 2007

Suomalaisten huumorintaju. Ja onko suomalaisilla huumorintajua?

Yksi uusi tuttuni tokaisi minulle sähköposti viestissään, että joskus minulla, Katja Tellervo Kulkilla (synt. 02-09-79), on taipumus olla vähän liian negatiivinen. Tarinan taustaa; Olin juuri kertonut sähköpostissä kyseiselle henkilölle erittäin itse-ironiseen malliin, että olin vinksauttanut nilkkani tanssimalla ja joutunut käymään töissä taksilla (jonka ns. hyvä-uskoinen pomoni maksoi) ja tämän jälkeen harrastanut wrestlingiä pölynimurini kanssa, joka taas aiheutti sen, että nyt koko jalastani on noin 50% toimintakunnossa.

Herraguddia. Onko tämä suomalainen (vaiko liekö satakuntalainen) (paha?)tapa vai onko
kenties ”henkinen ikäni jo 80? Minkä vuoksi suomalaiset lyö leikkiä tai ylipäätänsä puhuu negatiivisista asioista tai minkä vuoksi ulkomailla ei ole kohteliasta puhua niistä; Italiassa pääsääntö on se, ettei täällä aleta koskaan puhumaan omista henkilökohtaisista asioista puolituttujen tai ei edes hyvienkään tuttujen kanssa. Viva Arto Paasilinna ja suomalainen huumorintaju.

tiistaina 17. heinäkuuta 2007

Paikka, jossa aika loppuu

Työtoverini (toveri siinä mielessä, että hän on puolalainen) kesäloma alkoi ja joudun paahtumaan 12 tuntia päivässä töissä huutamassa kurkku punaisena remonttireiskoillemme, jotka työskentelevät tällä hetkellä uusien huoneiden parissa. Tämäkin kai on vähintään kymmenen pisteen suoritus siinä ihanassa elänmänkoulussa, josta kaikki haaveilevat. Suomesta saapuneelle tytöllä jää kuitenkin erittäin epäselväksi miksi töihin pitää tulla liian ajoissa tai liian myöhään. Tänään sain kuitenkin selityksen yhdeltä Reiskoista, joka tadaa; Opiskelee fysiikkaa.

Aikaa ei voi tarkkailla. Se kuluu, mutta emme osaa sanoa, mikä silloin kuluu. Emme myöskään tiedä, mistä aika koostuu. Newton oli väärässä?

sunnuntaina 15. heinäkuuta 2007

Pässi ja Illuusia

Miten tässä nyt TAAS pääsi näin käymään. Eräässä 18 saavutetun vuoden kunniaksi saamassani syntymäpäiväkortissa luki "se, joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa" ja mihinkäs sitä vanhoista tavoistaan pääsisi. Omasta mielestäni minulla on erittäin päteviä, toteuttamisen arvoisia ajatuksia, mutta niiden toteuttaminen on saanut minut kapsahtamaan erittäin monta kertaa katajaan tai sitten satun ajattelemaan liian ylevästi asioista tai ihmisistä yleensä. Comoon Katja: Free your mind.

Eilen täällä Roomassa oli Genesiksen ilmainen ulko-ilma konsertti. En tiedä moniko tuntemistani ihmisistä olivat ostaneet liput Genesiksen konserttiin Helsingissä, mutta täällä se oli ilmaista viihdettä..

Ja Suomi jälleen otsikoissa – keihäänheiton jälkeen.

Se Atene piange, Sparta non ride.

perjantaina 13. heinäkuuta 2007

I am in pain.

Apua. Taas Teverellä, tällä kertaa ruotsalaisen ystäväni Marian kanssa. Tangoa tanssimassa. Rooman Sata-Häme soi ja tanssii. Klenkkautin nilkkani aika pahasti, joten tänään taksilla töihin. Niin sanottu klenkkauttaminen ei olisi ollut pahasta, mutta taisin myös palelluttaa sen yön aikana. Jääpussilla. San Francisco; You richly deserve this as you are the best dance teacher in the world. And there’s a reason why you can call me the “Goddess of Dance”. Hauskaa oli ja olen harkitsenut useasti vaihtavani “ammattia”, mutta tanssijan ura jääköön muille. Ainakin tangon.

“ Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa,
Missä onnen kaukorantaan laine liplattaa.
Missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan,
Siellä huolet huomisen voi jäädä unholaan. ”

Tutto quello che serve per una vacanza finlandese...


"Birra: Bevanda mediamente alcolica (quella marcata III) o abbastanza alcolica (la “IV.A”, sigla misteriosa che però in finlandese significa “buonissima”), è l’unico detergente stomatologico post-makkara. La birra I, sul mercato ancora qualche anno fa, avevano cominciato a darla ai neonati, e dunque le autorità sanitarie l’avevano tolta dal commercio. Della II non s’è mai saputo nulla: deve aver fatto la fine della fantomatica Tangenziale II della quale si hanno solo sparsi frammenti. Combinata con il “viina” (distillato di oltre 40 gradi), in serie alternata, soprattutto nelle ore serali produce la mutazione dello Jukka-Pekka nel Matti. Da cui il detto: “Ti fa ammattire”.

Rimedio: introdurre il monopolio della Peroni.

Cetriolo: in realtà un cetriolone lungo due palmi, di forma leggermente arcuata, infilato diosaccòme in un preservativo trasparente, che viene progressivamente svolto a mano a mano (mmmh) che lo si consuma, tagliandolo a dischetti deposti poi sulla suoletta di pane, sopra lo strato di burro e sotto quella di pomodoro. I bambini finlandesi credono che nasca così sulle piante, perché non l’hanno mai visto nudo. Non sa di nulla, ma ha la stessa forma del màkkara (vedi voce), da cui il sospetto che sia un rituale luterano di espiazione.

Rimedio: cambiare religione, e ingozzarsi cattolicamente di màkkara.

Edam: Un blocco, sui 2 kg in genere, di sostanza lipidica avvolta in plastica trasparente (stessa pianta del cetriolo) che i genitori definiscono formaggio ma che i bambini (ah, gli innocenti!) chiamano semplicemente “grasso”: Äiti, pane rasvaa! “mamma, metti del grasso!”. La forma a mattone è un adattamento all’uso: comoda per tagliarlo a fettine sottili, usando una spatola usata anche per i cetrioli, e deposto sul pane imburrato.

Rimedio: Scambiarlo per un mattone vero e, usando il burro come malta, alzare un muretto ornamentale.

Màkkara: wurstel di forma arcuata, duro al contatto, facile da infilzare su uno stecco e bruciacchiare sul fuoco. Non manca mai nello zainetto del piccolo esploratore e del suo papà. Nelle scuole viene offerto ai bambini nei giorni di festa, negli ospedali servito ai malati e agli anziani come ricostituente. È a tal punto un simbolo nazionale che gli hanno eretto un monumento: la “Màkkaratalo”, di fronte alla stazione centrale. La domenica le mamme finlandesi ci portano davanti i bambini e, come le mamme bolognesi davanti al Nettuno del Giambologna, gli fanno: “Vedi? Se mangi il màkkara (i tortellini) della mamma, da grande diventi grosso così”.

Rimedio: non esiste, ma è allo studio un vaccino.

Mökki (e suo puuC): rustica baita di pianura, fatta di tronchi d’albero, con porta che chiude a spinta, avente per maniglia un ramo d’albero a gomito, arredato con mobiletti della nonna anni ’50, una pelle d’alce su una parete, due letti a castello e, soprattutto, un sano puzzo di muffa che fa tanto intimo. Il bagno non c’è, o meglio non dentro: c’è normalmente il puuC (pronuncia “pu:se”, cesso di legno), un gabbiotto esterno fatto con tavole di legno, coetaneo del mökki, dotato di un asse e un buco a gravità naturale, posto fuori a circa 50 metri in posizione più elevata, cui si arriva per un sentierino in mezzo a cespugli e piantine di mirtillo che sono l’habitat naturale delle zanzare. Il percorso notturno, che si fa di corsa e in apnea, per arrivare al gabbio, sedersi, e poi rientrare, è una variante locale delle forche caudine, e la posizione sull’asse, sventagliando le mani alla cieca per difendersi dagli attacchi di zanzare e tafani, è detta “Ecce homo”.

Rimedio: interiorizzare.

Nàapuri: elemento fondamentale della vacanza, come il mökki e il makkara. Significa “vicino”, ma va tenuto “lontano” il più possibile. Negli annunci per affittare i mökki, solo in Finlandia, accanto ai dati sulla topografia del luogo, la superficie della costruzione, i servizi e la distanza dalla riva, si legge regolarmente, perché incide nettamente sul prezzo: “Naapuri: 100 metri”; oppure “Naapuri: 51 metri, ma non si vede”; oppure “Naapuri: 50 metri, ma c’è di rado”. Se Sartre fosse stato finlandese, avrebbe scritto “I naapurit, l’inferno”.

Rimedio: affittare un mökki su un’isoletta, e sparare a vista.

Pane di segale: Pane scuro, a forma di pagnotta, oppure di disco schiacciato con un buco in mezzo (detto “pane col buco”). Dopo un giorno diventa duro come una suola di scarpa invernale, ma i locali vi diranno che è “buonissimo”. Dipende. In realtà vedrete che la suoletta non viene mangiata da sola, e nemmeno tocciata (è impermeabile), ma spalmata di uno strato di un centimetro di burro o margarina, il che ne giustifica la natura di “supporto”.

Rimedio: dichiararsi allergici ai cereali, e abboffarsi di patate.

Puukko: coltellaccio affilato, celebri quelli della ditta Marttiini, che ogni buon maschio finlandese porta in campagna alla cintola, e in città dentro il calzino. Buono per nessun uso pratico, sempre troppo grande o troppo piccolo, è tenuto in serbo per l’incontro col Grande Orso e, di solito, viene fatto luccicare al sole in direzione del naapuri (vedi voce), soprattutto quello sotto i 100 metri. Il vero finlandese non se ne separa mai, e da ciò, la notte, dopo il rientro dal puuC (vedi voce), i numerosi casi di ferite da arma da taglio.

Rimedio: No Marttiini, no tagli.

Puuro d’avena: pappa d’avena di gusto amarognolo, che potreste immaginare come pasto di un bagno penale, e che va ingurgitato a colazione perché “è sano”. Diamine, non vorrete mica godere sin dalla mattina!

Rimedio: Dichiaratevi allergici ai cereali, e vi andrà bene, perché così eviterete anche la suoletta del pane di segale.

Tomaatti: ortofrutticolo di colore rosso vivo, di cui esiste un unico tipo, formato pallina da tennis, identico a quelli olandesi da cui trae sua semenza, ed è tirato su con identiche tecnologie. È un frutto “da tasto”, nel senso che i finlandesi li palpeggiano uno ad uno, con voluttà, prima di riporli nella cesta del supermercato, perché l’unico tratto (binario) che li distingue è + duro / - duro. Ma (d’inverno) quello kotimainen (“nostrano”) raggiunge un prezzo triplo del gemello olandese, con sgomento dei nostri connazionali, che finalmente capiscono cosa vuol dire “pomo d’oro”, ma restano ignari del patto di sangue (di pummarola) che lega tra loro i finlandesi e il loro PIL.

Rimedio: introdurre il pomo d’argento e quello di bronzo.

Zanzare: insetti perversi le cui femmine si nutrono di sangue caldo, e che si accaniscono soprattutto con gli stranieri (come gli ubriachi in città). Mentre voi vi cospargete di OFF puzzolente, e piagnucolate dandovi delle pacche, i locali vi guarderanno con compatimento e, se mai disturbati dalla bestiola, scuoteranno la testa, come per allontanare un’idea sgradevole.

Rimedio: iscriversi al sindacato cinematografico: non esiste un solo film finlandese, di quelli girati d’estate, tra le canne lacustri, sui pontili, in cui si veda o oda mai una stramaledetta zanzara in azione."


P.S Grazie Frank.

keskiviikkona 11. heinäkuuta 2007

“If you hate a person, you hate something in him that is part of yourelf. What isn’t part of ourselves doesn’t disturb us” H. Hesse.

Tältä perusteelta katsoen minusta löytyy varmasta miljoona negatiivista puolta? Vihaan ihmisiä jotka puhuvat samalla kuin syövät, huonostikäyttäytyviä ihmisiä julkisilla paikoilla, laiskoja, välinpitämättömiä, siivottomia, “liian” pirteitä, lääkäreitä, liian ulapalla olevia ja niin edespäin. Vihaan ihmisiä, jotka päästää totuuden suustaan liian pian. Arvoituksien kanssa on niin paljon mielenkiintoisempaa viettää aikaa. On niin paljon mielenkiintoisempaa löytää yksityiskohtia pikkuhiljaa . Koska asiat muuttuvat, kun niistä aletaan puhumaan.


“ Everything becomes a little different as soon as it is spoken out loud”.?

tiistaina 10. heinäkuuta 2007

“Il più formidabile nemico dei finlandesi è la malinconia, l’introversione, una sconfinata apatia. Un senso di gravezza aleggia su questo popolo sfortunato, tenendolo da migliaia di anni sotto il suo giogo, tingendone lo spirito di cupa seriosità. Ma i finlandesi sono al tempo stesso un popolo combattivo. Non cedono mai.” A. Paasilinna.

Vihdoinkin kaksi päivää vapaata putkeen ja sen kyllä huomaa. Aivoilleni on suotu aivan liian monta vapaata tuntia ajatella. Viime tuntejen kuluessa sitä on tullut mietittyä paljonkin omaa tapaani elää. Ja olen tullut tulokseen, että se kulkee korkeintaan kolmen vuoden sykleissä. Kolme vuotta kulunut ja haluan, että vanhat asiat kehittäytyvät eteenpäin tai niiden tilalle on hankittava uusia asioita. 27 vuotta vanha rolling stone. Joskus toivon, etten olisi koskaan lähtenyt katsomaan maailmaa; Elämältä tulisi kai haluttua vähemmän asioita? Mitä enemmän on tullut koettua tai nähtyä, sitä enemmän sydän halajaa?

Viimeiset kaksi päivää olen viettänyt Perugina rajalla en suinkaan syömässä suklaata, vaan lukemassa erään tuttuni kirjoittamaa kirjaa. Mielenkiintoinen kokemus. Lukea jonkun tuntemansa ihmisen kirjoittama kirja. On jännittä huomata arvioinsa omaa mahdollisuutta siitä, kuinka paljon kirjoitetuista asioista perustuvat tosi-elämään ja kuinka paljon niiden haluaisi perustuvan kirjoittajan elämään. Haaveenani on aina ollut kirjoittaa kirja; Katja’s story. Ehkä kuitenkin lyhyt tarinoiden kirjoittaminen olisi omiaan minulle. Elämä menee aina eteenpäin vain hetkittäin pysähtyäkseen muutamiksi päiviksi, viikoiksi, kuukausiksi joiden aikana ei tapahdu mitään.

sunnuntaina 8. heinäkuuta 2007

Hei hei mitä kuuluu?

Mietin syytä siihen mink takia en ole pitkään aikaan päivittänyt blogiani; Laiskuus? Onko mitään uutta tapahtunut? Elämän suuret pienet kriisit? Hei hei mitä kuuluu? Onko kaikki ok?

Uutisia Italiasta: kuuma on kun kesää pitää. Ei ole mitään ihmeempää tapahtunut, mutta kulunut viikko on ollut aika tapahtuma rikas. And this is how the story goes;

Passihakemuksen jättäminen Suomen suurlähetystöön oli yksi tämän viikon saavutuksista. Jouduin juoksemaan hikipäässä ympäri suurlähetystä etsiäkseni jonkin sortin valokuvausliikettä; Suurlähetystö uhkasi sulkea “luukun kiinni nenäni edestä”. Tulevaa passiani tuleekin koristamaan erittäin soma, täysin meikitön, hiukset liimattuina poskille kuva. Hien voi melkein vielä haistaa; Onko ketään koskaan juossut 3 kilometriä täysillä 42-asteessa? Ei.

Rakkaat ystäväni Simone ja Annukka tulivat Italiassa käymään; Annukka on raskaana. Eräs iltapäivä ajattelimme lähteä shoppailemaan An kanssa ja saimme osamme paskamaisesta italialaisesta asiakaspalvelusta. A:lla sattui olemaan tapaturma altis päivä ja vaeltaessamme yhdessä liikkeessä, hän astui ruosteiseen varashälyttimen piikkiin. Auts;

Annukka: Perk…

Katja myyjälle: neiti, olisikohan teillä täällä vessaa johon kaverini pääsisi pesemään jalkansa; Huom raskaana.

Myyjä: Ei meillä ole vessaa.

Katja: Hmm…

Katja: aaagh…ainakin disinfektointiainetta ja laastareita?

Myyjä: Noup. Kiitos ja näkemiin.

Katja inttää vastaan.

Viimeinkin eräs MIESpuolisista myyjistä toi meille desinfiointiainetta, pumpulia ja jopa laastareita.

Nääs Nääs päiviteltiin tätä asiaa ja istahdettiin yhteen jäätelöbaariin jätskille, jonka vedin viiden minuutin päästä väärään kurkkuun kuullessani Annukalta, että Simonen serkku oli menossa kyseisen päivän aikana naimisiin. Japanissa. Surkuhupaisaa; Olen “ryhmäni” ainut naimaton (melkein) edustaja. Miten tässä näin pääsi käymään. Minä leikein barbeilla häitä.

Shokista toipuminen tuli kalliiksi; Tuli ostettua superihanahamejalaukku… Kompulssiivinen impulssiivinen shoppailija? Mutta ei siinä vielä kaikki;

Seuraavana päivänä tuli riideltyä yhden jos toisenkin ihmisen kanssa, joten tästä syystä kurkkuani kuivasi lähteässäni pois töistä: äiti, kun luet tätä minulla ei ole alkoholi-ongelmaa, vaikka kirjoitankin melkein aina asioista, jotka minulle on tapahtunut ns. nauravakulkuri-tilassa. Kaverini Hanna lupasi tulla minulle seuraksi… mutta jouduinkin soittamaan Robertolle booty-call:in. Entisestä kämppiksestäni on minulle erittäin paljon apua, kun aivoissani keittää. Roberto, mies (?) jonka kanssa asuin viisi vuotta yhdessä emmekä koskaan tapelleet.

Jalkani suuntasivat Tevere-joelle, jonka rannalle on pystytetty näin kesäisin baareja joka makuun. Roberton seurueeseen kuuluivat myös V, MG ja yksi nainen, jonka nimeä en muista. Nauroin ja nautein. Ihanaa puhua ihmisten kanssa joilla on sanottavaa.

Olen ikuisessa kiitollisuudenvelassa Robertolle. Oli uskomaton kokemus asua ihmisen kanssa jolla on mielipiteitä. Kodissa, joka vilisi näyttelijöitä, kirjottajia, lavastajia ja soittajia. Olen vakaasti sitä mieltä, että elämäni ei olisi oikeesti näin täyttä ilman Robertoa. Kiitos sinulle, joka autoit minua oppimaan ymmärtämään.


We know what we are, but know not what we may be.